Suomi Talon Viikko

Puheenjohtaja ei ole päivittänyt palstaansa aikoihin. Itse asiassa se on merkki hyvästä menosta. Kun on näin paljon tapahtumia menossa, ei vaan ole aikaa pysähtyä kirjoittelemaan.

Suomi Talon viikko on hyvää vauhtia menossa. Todellista hauskanpitoa jäsenten kanssa. Lauantaina aloitimme KARAOKEn merkeissä, ja meillä kaikilla oli mukava ilta.

Sunnuntaina Suomi Talo virallisesti nimesi Elli ja Martti Saaren KUNNIAJÄSENIKSI ja luovutti kunniajäsenkirjan.  Tämä tapahtui Jumppatyttöjen KALEVALALOUNAALLA. Iltapäivällä PEIPPOSTEN MUOTINÄYTÖKSESSÄ saimme ihailla kauniita asuja omien mannekiiniemme esitteleminä.

P1330241 copy

Maanantaina iltapäivällä kuulimme prof. William Copelandin LUENNON suomalaisuudesta, eikä kysymyksistä ja keskustelusta tahtonut tulla loppua. Illalla katsoimme ELOKUVAN Täällä Pohjan Tähden Alla. Hyvä elokuva veti salin täyteen yleisöä.

P1330317

Tiistaina keittiö täyttyi innokkaista KARJALANPIIRAKOITTEN pyörittäjistä. Uunituoreet herkulliset piirakat menivät kaupaksi vauhdilla. Illalla saimme nauttia Eino Grönin upeasta KONSERTISTA.  Ilmassa oli juhlan tuntua, kuten vanhaan hyvään aikaan sali täyttyi kuuntelijoista ja tunnelma oli korkealla.

P1330327 copy

SUOMI TALON VIIKKO jatkuu hauskalla ja hyvällä ohjelmalla ja sitten viikonlopuksi Bryant puistoon!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *